top of page

Tietosuojaseloste

Rekisteri- ja tietosuojaseloste

Rekisteriseloste

Johtamisen ja työhyvinvoinnin Bootcamp-Maailman parasta työelämää Etelä-Savoon-hanke


Johtamisen ja työhyvinvoinnin Bootcamp:n kehittymisohjelmaan osallistuvien henkilötietoja kerätään ja käytetään yhteydenpitoon ohjelman aikana. Lisäksi osallistujien tulee rekisteröityä hankkeen rahoittajan EU:n alue- ja rakennepolitiikan rahastojen digitaalinen hallintajärjestelmään ohjelmakaudelle 2021—2027.


Henkilötietojen yhteydessä kerättyjä tietoja voidaan käyttää hankkeen aikana tai sen jälkeen anonyymeinä julkaisuihin, tutkimukseen, kehittämiseen ja opetukseen. Tietoja voidaan käyttää myös hankkeen vaikuttavuuden arvioinnissa.


Henkilötietoja käytetään myös hanketta koskevaan viestintään. Hankkeen toiminnasta, etenemisestä ja tuloksista sekä käytännön toimenpiteistä viestitään hankkeen kohderyhmälle, jotka ovat antaneet yhteystietonsa hankkeen toimijoille tai joiden yhteystiedot ovat julkisesti saatavilla. Lisäksi viestintää tehdään sosiaalisessa mediassa ja verkostoissa.


Keräämme ja tallennamme henkilöiltä seuraavia tietoja hankkeen kehittymisohjelmaan osallistumisen yhteydessä: nimi, organisaatio, puhelinnumero ja sähköposti. Kysymme valokuvausluvan ja henkilötietojen käyttöön hankkeen julkisessa viestinnässä. Henkilötiedot rekisteriin muodostuvat osallistujien omasta ilmoituksesta hankkeeseen osallistumisen ilmoittautumisen yhteydessä.

1. Rekisterinpitäjä


Nimi: Ilkat-In Oy, Nuijamiestenkatu 51, 50130 Mikkeli
Nimi: Etelä-Savon Liikunta ry, Raviradantie 22b, 50100 Mikkeli

2. Rekisteriasioista vastaava henkilö


Nimi: Mia Ilkka

Sähköposti: mia@ilkat.fi

Puhelin: 044 230 91412

Nimi: Mari Makkonen

Sähköposti:mari.makkonen@esliikunta.fi

Puhelin: 044 341 0059


3. Rekisterin nimi
Osallistujat Johtamisen ja työhyvinvoinnin Bootcamp-hankkeeseen


4. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus
Hanke viestintä ja toteuttaminen, ilmoittautuminen erilaisiin tapahtumiin, asiakassuhteen ylläpito ja yhteydenpito.


5. Rekisterin tietosisältö
Asiakkaan sähköpostiosoite, puhelinnumero ja mahdolliset ilmoitetut eritys ruokavaliot. 
Asiakassuhteen aikana tietosisältö voi päivittyä asiakkaan muilla tiedoilla, joita palvelujen 
toteuttaminen vaatii esim. Kehon kuntoindeksimittaukseen sekä henkilökohtaiseen elintapaohjaukseen 
osallistuvien henkilöiden osalta.
Henkilötiedot rekisteriin muodostuvat asiakkaiden omasta ilmoituksesta terveytensä ja 
turvallisuutensa vuoksi.

 

6. Säännönmukaiset tietolähteet
Asiakkaan ilmoittamat yhteistiedot


7. Säännönmukaiset tietojen luovutukset
Tietoja ei luovuteta muualle.


8. Tietojen siirto EU:n tai ETA-alueen ulkopuolelle
Tietoja ei siirretä EU:n tai ETA:n ulkopuolelle


9. Rekisterin suojauksen periaatteet
Rekisterin henkilötiedot säilytetään luottamuksellisina. Rekisteritietojen käsittelyä valvotaan
tietojenkäsittelyvaltuuksien avulla. Rekisteritietoja käsittelevät henkilöt ovat salassapitovelvollisuuden alaisia


10. Tietojen poistaminen

Rekisterinpitäjä säilyttää henkilötietoja niin kauan, kuin on tarpeellista tietojen
käyttötarkoituksen toteuttamiseksi. Voimassa oleva kirjanpito- tai muu pakottava lainsäädäntö voi kuitenkin
velvoittaa Rekisterinpitäjän säilyttämään tietoja tätä pidempään.
Tällaisissa tilanteissa noudatetaan lainsäädännön määrittämiä säilytysaikoja.


Rekisteri päivitetty 13.6.2024.

bottom of page